skip to Main Content

Uuden Suomen haastattelu: ”Vihreissä lyödään nyt yli” – Demarikansanedustaja Seppo Eskelinen puolustaa metsähakkuita ja vaatii oikeutta Itä-Suomelle: ”Emme ole tasavertaisia muun Suomen kanssa”

  ”Kyllä se etelän voima on kova. Välillä täällä joutuu kulkemaan kyynärpäät ylhäällä, jotta maakuntien asioita saa eteenpäin”, sanoo Savo-Karjalan vaalipiiristä eduskuntaan noussut Seppo Eskelinen (sd) työhuoneessaan. Hän nostaa sivupöydältä pienen nimikyltin. Siinä lukee: Maarit Feldt-Ranta. Sdp:n iso nimi teki…

Viisas valtio investoi tulevaisuuteen

Julkisessa keskustelussa ja oppositiossa on kavahdettu Rinteen hallituksen ensimmäistä budjettia ja sen myötä julkisten menojen lisäämistä. Kun maailmantalouden näkymät synkkenevät tarve vahvalle kansalliselle talouspolitiikalle korostuu. Puheet tulevien sukupolvien piikkiin elämisestä ovat irrallaan todellisuudesta, kun muistetaan että jatkamalla edellisen hallituksen leikkaamista…

Hallitus panostaa ihmisiin ja työllisyyteen

Kansanedustaja Jussi Wihonen kritisoi hallituksen talouspolitiikkaa ja budjettia (Karjalainen 29.10.). Viime kevään vaalien ja Rinteen hallituksen muodostamisen myötä Suomen julkiset menot ovatkin maltillisesti lisääntyneet, koska me olemme halunneet viime kauden leikkausten jälkeen panostaa ihmisiin, koulutukseen, tutkimukseen ja työllisyyteen. Esimerkiksi korkeakouluille…

Politiikan suunta on kääntynyt

Ari Helminen arvosteli Rinteen hallituksen ensimmäistä budjettia lupausten pettämisestä (Karjalainen 21.10.). On totta, että haastava julkisen talouden tilanne ei salli kaikkien hyvien tavoitteiden täysimääräistä toteuttamista heti ensimmäisessä talousarviossa, mutta kuten me äänestäjille viime kevään vaaleissa lupasimme politiikan suunta, on nyt…

Kunnat tarvitsevat hallituksen vahvaa tukea

Kunnat ovat varsin erilaisessa asemassa niin väestörakenteen kuin taloudenkin suhteen. Tuoreet ennusteet maalailevat yhä laajemmin väkiluvun laskua. Politiikan tuleekin vahvemmin rohkaista ihmisiä myös perheen perustamiseen. Rinteen hallituksen ohjelmassa onkin otettu entistä vahvempi ote perhepolitiikkaan. Panostukset lapsiperheiden tukemiseen, varhaiskasvatusoikeuden palautukseen ja…

Mäkisalo-Ropponen ja Eskelinen: Budjetin liikennerahoista Kiteelle tukea

TIEDOTE                                                                                                                                                18.9.2019   Liikenne- ja viestintäministeriö on tänään julkistanut ensi vuoden budjetin osalta pienempien liikennehankkeiden rahoituksen kohdentumista. Savo-Karjala alueella ehdottoman positiivista on, että hallitus osoittaa 2,4 miljoonaa euroa Kiteen Puhoksen Valtatie 6:n ja kantatie 71:n liittymän parannukseen. Lisäksi…

Kevytautot parantavat liikenneturvallisuutta

  TIEDOTE                                                                                                                                             29.8.2019 Seppo Eskelinen:   Kevytautot parantavat liikenneturvallisuutta  Euroopan komission on antanut Suomelle huomautuksen tulevasta kevytautoja koskevasta lainsäädännöstä. Lain tarkoituksena on korvata nykyiset mopoautot rajoittimella varustetuilla henkilöautoilla, joiden maksiminopeus olisi enintään 60 kilometriä tunnissa ja joita saisivat kuljettaa…

Back To Top