skip to Main Content
Arjen Turvallisuus Vaatii Rahaa

Arjen turvallisuus vaatii rahaa

Turvallisuusviranomaisten määrärahoja on leikattu viime vuosina kovalla kädellä.

Säästöjen kohteena ovat olleet käytännössä kaikki viranomaiset (tulli, rajavartiolaitos, alueelliset hätäkeskukset, poliisi ja pelastuslaitokset). Viranomaiset joutuvat toimimaan kestämättömän pienin resurssein. Esimerkiksi Itä-Suomen poliisin alueella on jouduttu tinkimään jo tutkinnastakin. Syynä on poliisien määrän väheneminen. Pahimmillaan tilanne voi johtaa hälytystehtävien toimintavalmiusaikojen pidentymiseen. Tätä pitkien etäisyyksien Itä-Suomessa ei voi hyväksyä. Poliisi ansaitsee pitkäjänteisen ratkaisun, jolla lisätään poliisien määrää ja turvataan palvelut kansalaisille.

Isossa kuvassa  rajavartioston resurssit esim. Pohjois-Karjalassa  ovat lähes puolittuneet vuosien saatossa. Rajamaakunta Pohjois-Karjalalle on tärkeää, että myös rajaviranomaisten voimavaroja lisätään ja toimintoja kehitetään ylivaalikautisella ratkaisulla. Harvaan asutulla itärajalla rajavartiostolla on erityinen ja tärkeä rooli monialaisena turvallisuuspalvelujen tuottajana.

Seppo Eskelinen
Kansanedustajaehdokas, SDP

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back To Top