skip to Main Content
Lisää Liikuntaa Ja Hyvinvointia

Lisää liikuntaa ja hyvinvointia

Suomessa on selvitettävä liikunta- ja hyvinvointivähennyksen käyttöönottoa (vähennyskelpoiset palvelut, vähennyksen suuruus jne.) henkilöverotuksessa. Vähennyksen tavoitteena olisi lisätä laajasti liikunta- ja hyvinvointipalvelujen käyttöä, ja näin koko väestön vauvasta-vaariin terveyttä sekä ennaltaehkäistä sairauksia. Mallia toteutukseen voisi ottaa kotitalousvähennyksestä.

Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä Suomen ensimmäinen liikuntapoliittinen selonteko, jonka tavoitteena on lisätä liikkumista. Vähennyksen käyttöönoton selvittäminen onkin luonteva ja ajankohtainen toimenpide. Suomalaisten tulisi liikkua ylipäätään enemmän kaikissa ikäryhmissä. Erityisesti nuorten ja lasten liikkuminen on kuitenkin valitettavalla tavalla polarisoitunut. Osa liikkuu ja harrastaa todella paljon, osa ei juuri lainkaan. Taustalla on myös tiettyjen harrastusten kalleus. Kaikilla perheillä ei ole samalla tavalla varaa harrastaa. Tämän takia henkilöverotuksen liikunta – ja hyvinvointivähennyksen piiriin tulisi ehdottomasti kuulua myös alaikäisten lasten liikuntaa ja hyvinvointia edistävät palvelut ja mahdollisuuksien mukaan jopa harrastusvälineet. Tämä edistäisi tässä yhteiskunnan ajassa tärkeää mahdollisuuksien tasa-arvoa myös hyvinvoinnin – ja liikunnan suhteen. Tästä hyötyisi laaja-alaisesti koko suomalainen yhteiskunta.

Seppo Eskelinen
Eduskuntavaaliehdokas, SDP

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back To Top