Hallitukselta kylmää kyytiä palkansaajille
Kesän rasismikeskustelut Orpon hallituksen yllä ovat olleet täysin poikkeuksellisia. Samalla ne ovat kuitenkin jättäneet muun poliittisen keskustelun lähes tyystin varjoonsa. On ensiarvoisen tärkeää, että emme anna rasismille tai suvaitsemattomuudelle yhtään jalansijaa, mutta samalla on tärkeää myös käydä keskustelua hallituksen muista linjauksista.
Hallitusohjelman kirjaukset työlainsäädännön uudistamisesta ovat kylmää luettavaa. Ohjelmassa linjataan niin irtisanomissuojan heikennyksestä, määräaikaisten työsuhteiden helpottamisesta, ensimmäisen sairauspäivän palkattomuudesta sekä paikallisen sopimisen ulottamisesta järjestämättömiin yrityksiin. Samalla hallitus jopa haluaa rajoittaa työtaistelumahdollisuutta ja on näin polkemassa monia kansainvälisiä sopimuksia ja jopa perustuslain turvaamaa lakko-oikeutta.
Hallituksen suunnitelmien mukaan jatkossa irtisanomiseen riittäisi enää asiallinen syy, mikä asettaisi työntekijä entistä turvattomampaan asemaan. Monet oikeusoppineet ovat kritisoineet, että työntekijän olisi lähes mahdoton jatkossa tietää milloin irtisanomiskynnys täyttyisi. Mitkä olisivat esimerkiksi työntekijöiden mahdollisuudet vaatia lakisääteisiä oikeuksiaan työpaikoilla?
Hallituksen ajama sairaussakko merkitsisi ensimmäisen sairauspäivän palkattomuutta. Jatkossa siis yhä useampi pienituloinen joutuisi pohtimaan voiko jäädä kotiin toipumaan vai tulla sairaana työpaikalle. Tämä on täysin epäinhimillistä politiikkaa, mikä myös voisi johtaa sairauksien pitkittymiseen ja tätä kautta myös korkeampiin kustannuksiin tulevaisuudessa. Samoin suunnitelmat jopa vuoden mittaisten määräaikaisuuksien sallimisesta perusteetta merkitsisivät monille yhä pitkittyvää epävarmuutta työmarkkinoilla ja omasta toimeentulosta.
Hallitus tuntuukin jo etukäteen varautuvan heikennysten aiheuttamiin vastatoimiin ja sen suunnitelmissa on niin poliittisten lakkojen rajoittaminen kuin myös tuntuvin lakkosakkojen määrääminen yksittäisille työntekijöille. Tämä sotii työntekijöiden perusoikeuksia vastaan ja voi pahimmillaan johtaa koko neuvottelujärjestelmä romuttumiseen.
Suomen menestys on historian valossa paljosta velkaa sopimusyhteiskunnan syntymiselle. Yhteisesti sopien on meillä pystytty luomaa ratkaisuja, joilla on turvattu sekä ihmisten työolot ja ansiotaso, mutta myös yritysten kilpailukyky. Nyt hallitus on härkäpäisesti ajamassa omaa ideologista politiikkaansa, mikä uhkaa romuttaa niin sopimisen kulttuurin kuin myös työntekijöiden tasaveroisen neuvotteluaseman.
-Seppo Eskelinen
kansanedustaja (sd)
Julkaistu sanomalehti Karjalaisessa 24.8.2023.