skip to Main Content

Hallituksen palkkakuoppalaki heikentää työmarkkinoita ja kasvua

Hallituksen härkäpäisesti ajama palkkakuoppalaki iskee vahvasti monen pienituloisen palkansaajan kukkaroon. Esityksessä valtakunnansovittelijan kädet sidottaisiin vientialojen palkkaratkaisuun, jota muut neuvottelutahot eivät voisi ylittää. Tämä merkitsi monen matalapalkkaisen alan, niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla, tuomitsemista ikuiseen palkkakuoppaan. Siksi SDP tekikin, yhdessä koko muun opposition kanssa, välikysymyksen esityksen hautaamiseksi.

Paljon ja oikeutetusti on puhuttu naisvaltaisten julkisen alojen tilanteesta, mutta samalla hallituksen ajama laki iskisi kovaa myös yksityisen puolen palkansaajan tilinauhaan ja toimeentuloon. Monet esimerkiksi kaupan- ja majoitus- sekä ravintola-alan työntekijät, joista monet määräaikaisena, kamppailevat jo nyt lähes päivittäin toimeentulonsa kanssa.

Hallituksen esitys on jälleen uusi märkä rätti vasten monen pienituloisen palkansaajan kasvoja, kun tulevaisuudessa palkat eivät enää kestäisikään hintojen nousussa mukana. Samalla hallitus omilla toimillaan on jälleen heikentämässä ihmisten ostovoimaa ja kotimarkkinoita, joiden tulisi päinvastoin kannatella talouden toipumista ja työllisyyden elpymistä.

Pitkällä tähtäimellä laki tulee edelleen heikentämään monien alojen houkuttelevuutta ja pahentamaan työvoimapulaa entisestään. Jo nyt lukuisat yritykset kamppailevat työvoiman saatavuuden kanssa, mutta esityksellään hallitus heittää lisää kapuloita rattaisiin ja pahentaa työvoimanpulaa ja heikentää tulevan kasvun edellytyksiä.

Vastauksena hallituksen esitykselle olemme esittäneet konkreettisia toimia, joilla vahvistettaisiin valtakunnansovittelijan toimiston resursseja ja kehitettäisiin laajemmin sopimusneuvotteluja. Sovittelijan toimiston roolia tulisia laajentaa niin, että se voisi olla nykyistä aktiivisemmin mukana jo neuvottelujen alkuvaiheessa sekä auttamassa osapuolia muodostamaan yhteisen tilannekuvan talous- ja kustannuskehityksestä. Tämä helpottaisi neuvotteluprosessia ja rakentaisi yhteistyötä osapuolten välille.

Orpon hallituksen työmarkkinoiden sanelupolitiikka unohtaa tietoisesti sen, että Suomen menestys on historian valossa paljosta velkaa sopimusyhteiskunnalle. Yhteisesti sopien on tätä maata vuosikymmenet rakennettu ja samalla löydetty ratkaisuja, joilla on turvattu sekä ihmisten työolot että ansiotaso, mutta myös kilpailukyky. Tästä arvokkaasta perinnöstä meidän tulee pitää jatkossakin kiinni. Työmarkkinoita tulee kehittää sopien, ei repien.

 

-Seppo Eskelinen

kansanedustaja (sd)

 

 

Julkaistu Itäsuomalainen-lehdessä 24.10.2024.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back To Top