skip to Main Content

Kesäkuun eurovaaleilla vahva merkitys Itä-Suomessa

Uudenlaisessa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa Euroopan Unionin merkitys on vahvistunut ja unioni on Suomelle tärkeämpi kumppani kuin koskaan aiemmin 30 vuoden aikana. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa muutti pysyvästi turvallisuustilannettamme ja osoitti, kuinka tärkeää on, että emme ole yksin.

Kesäkuun Euroopan parlamentin vaalit käydään jännittyneissä tunnelmissa, kun samaan aikaan oikeistopolitiikka on nousussa eri puolilla Eurooppaa ja uhkaa myös yhteistyötä. Nyt tulee vetää selkeä raja yhteisen politiikan horjuttamiselle. Veneen keikuttaminen ei hyödytä muita kuin Venäjää tässä tilanteessa.

Tämän ajan suuret kysymykset, niin turvallisuuden, työntekijöiden oikeuksien kuin myös ilmastonmuutoksen osalta, vaativat kansallisvaltioita isommat hartiat. Tekemällä yhteistyötä niin puolustuksen vahvistamiseksi, yritysvastuun edistämiseksi kuin vihreän siirtymän tukemiseksi pääsemme paremmin kaikkia hyödyttäviin tuloksiin.

Esimerkiksi SDP on ehdottanut EU:n yhteisen investointivälineen luomista, jolla voitaisiin tukea vihreän siirtymän investointeja koko unionin alueella. Tällä olisi suuri merkitys Suomelle. Meillä on maailmanluokan osaamista ja tutkimusta näillä aloilla, joista merkittävä osa tulee myös Itä-Suomesta. Yhteistyöllä voitaisiin myös suitsia jäsenmaiden välistä kilpailua tukipolitiikassa, joka uhkaa nyt varsinkin pienten jäsenmaiden talouksia.

Vaaleilla on suuri merkitys myös Itä-Suomen kannalta, kun erityisesti rakennerahastopolitiikasta ja sen toimeenpanosta linjataan. EU:n rakennerahastojen myöntämä tuki ja niihin kytköksissä oleva kansallinen rahoitus ovat tarkoitettu alueellisten erojen tasaamiseen maiden sisällä ja tästä periaatteesta on syytä pitää kiinni jatkossakin.

Rahastojen tuella on pystytty toteuttamaan monia elinvoimaa palvelevia hankkeita, joiden merkitys alueen kehittymiseen on ollut suuri. Esimerkiksi rahastojen ja kansallisen rahoituksen yhteistyöllä on Itä-Suomessa tuettu yritysten kehittämistä, joka vastavuoroisesti tuonut vuositasolla jopa satojen miljoonien lisäyksen liikevaihtoon ja luonut useita satoja uusia työpaikkoja.

Kesäkuun vaalien merkitys on siis suuri. Tarvitsemme Eurooppaan edustajia, jotka ymmärtävät yhteistyön ja sopimisen merkityksen, puolustavat työntekijöiden oikeuksia sekä ymmärtävät myös tasa-arvoisen aluepolitiikan ja koko maan kehittämisen merkityksen. Siksi haluankin rohkaista jokaista käyttämään oikeuttaan ja lähtemään kesäkuussa uurnille.

 

-Seppo Eskelinen

kansanedustaja (sd)

 

 

Julkaistu Viikko-Pohjois-Karjala -lehdessä 30.5.2024.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back To Top