Koronaepidemia vaatii laajoja vastatoimia
Suomi on kohdannut koronaepidemian myötä valtaisan haasteen. Hallitus onkin nopealla aikataululla reagoinut poikkeuksellisiin olosuhteisiin valmiuslainsäädännön käyttöönotolla. On ollut hyvä myös nähdä, että opposition kanssa kriisitilanteessa yhteistyö toimii. Päivänpolitiikan kiistat on nyt lakaistu syrjään ja toimimme akuutin kriisin ratkaisemiseksi yhdessä. Tärkeää on myös, että suomalaiset ovat saaneet ja saavat ajantasaista sekä oikeaa tietoa pandemian tilanteesta.
Nyt hyväksytty poikkeuslainsäädäntö on säädetty ennen kaikkea viruksen riskiryhmien suojelemiseksi sekä terveydenhuollon toimintakyvyn säilyttämiseksi. Se vahvistaa terveydenhuollon ja kuntien mahdollisuuksia reagoida ja turvata suomalaisten hyvinvointia poikkeusolojen lainsäädännön pohjalta. Nyt käyttöönotetut toimet ovat kovia, mutta välttämättömiä, jotta voimme suojata erityisesti vanhuksia virukselta.
Hallituksen viime perjantaina esittelemä 15 miljardin talouden tukipaketti on pikaisesti saatava toimeenpanovalmiuteen. Se luo yrityksille siltaa vaikeiden aikojen yli ja nyt onkin tehtävä kaikki voitava paitsi epidemia hoidossa, mutta myös pidettävä huolta taloutemme toimintakyvystä ja estettävä konkurssiaalto ja näin työttömyyden nouseminen.
On myös huolehdittava, että suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä toimii entistä tehostetummin ja taloudellista apua on saatavissa niille ihmisille ketkä kuuluvat sen piiriin ja tarvitsevat sitä akuutisti. Toimeentulon heikkeneminen tai katkeaminen aiheuttaa ymmärrettävästi hätää ja nyt tarvitaan joustoa myös viranomaisilta.
Työmarkkinajärjestöt ovat myös kantaneet vahvasti vastuuta sopimalla poikkeuksellisesti esimerkiksi lomautuksien nopeuttamisesta, jotta yritysten edellytyksiä vastata tilanteeseen voitaisiin vahvistaa, mutta myös välttää irtisanomisia ja työpaikkojen menetyksiä. Tärkeää on pitää mielessä, että toimet ovat väliaikaisia ja epidemia varjolla ei pysyvästi heikennetä työntekijöiden asemaa.
Kunnilla on iso rooli suomalaisten arjessa ja päätökset, jotka teemme erityisesti varhaiskasvatuksen ja peruskoulutuksen osalta teettävät hurjan määrän erityisjärjestelyjä ja resurssien arviointia sekä henkilöstön osalta määräaikaisia sopeuttamistoimenpiteitä. Kuntien päätöksenteon toimintakyvystä huolehtiminen on tärkeää toimenpiteiden jalkauttamisen vuoksi.
Hallitus on nyt sitoutunut kompensoimaan kunnille pikaisella tahdilla veromaksujen lykkäyksistä johtuvat tulonmenetykset. Laajempi tilannekuva kuntatalouden tilanteesta valmistuu huhtikuun alun kehysriiheen, jolloin päätetään laajemmista tukitoimista kunnille. Näitä voisivat olla joko kohdennetut tuet tai esimerkiksi valtio-osuuksien määräaikainen kasvattaminen.
Inhimillisellä ja taloudellisella kriisillä on kaikista haasteista huolimatta myös kansakuntaa yhdistäviä tekijöitä, josta meidän on voimaa haettava. Yhteistyöllä ja yhdessä tämä kriisi selvitetään enkä epäile hetkeäkään, että näin ei käy.
-Seppo Eskelinen
kansanedustaja (sd)
Julkaistu Viikko-Pohjois-Karjala lehdessä 26.3.2020.