Kuntakokeilusta lisää työkaluja maakunnan työllisyyden vahvistamiseen
TIEDOTE 9.12.2019
Mäkisalo-Ropponen ja Eskelinen:
Kuntakokeilusta lisää työkaluja maakunnan työllisyyden vahvistamiseen
SDP:n kansanedustajat Merja Mäkisalo-Ropponen ja Seppo Eskelinen pitävät hyvänä, että työllisyyden kuntakokeilut on aloitettu rivakasti. ”Pohjois-Karjalan ELY-alueelta Joensuu, Outokumpu, Liperi, Polvijärvi ja Kontiolahti on valittu mukaan kokeiluun. Tämä on hyvä alku, mutta jatkossa olisi myös syytä ulottaa kokeilu koko maakunnan kattavaksi” Eskelinen ja Mäkisalo-Ropponen sanovat.
Kuntakokeiluilla on saatu vahvoja tuloksia aikaan esimerkiksi Vantaalla ja Tampereella. Kokeilu mahdollistaa kunnille entistä paremmat mahdollisuudet tarjota ja räätälöidä työllisyyspalveluita paikallisesti sekä esimerkiksi tehdä tiiviimpää yhteistyötä alueen elinkeinoelämän kanssa. Tavoitteena on parantaa erityisesti pidempään työttömänä olleiden ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien pääsyä työmarkkinoille.
Työllisyyden kuntakokeilun jatkovalmisteluun haki kaikkiaan 30 kuntaa tai kuntaryhmää, joissa on mukana yhteensä 123 kuntaa. Hakeneista mukaan valittiin 20 kuntaa tai kuntaryhmää. Kuntakokeilut toteutetaan valmistelussa olevan kokeilulainsäädännön mukaisesti, joka on tulossa joulukuussa eduskunnan käsittelyyn. ”Aiemmat kokemukset kuntakokeilusta ovat olleet hyvin positiivisia ja hienoa että pääsemme tarttumaan toimeen Pohjois-Karjalassa” Mäkisalo-Ropponen ja Eskelinen sanovat.
Lisätietoja:
Merja Mäkisalo-Ropponen, puh. 050 357 9090
Seppo Eskelinen, puh: 050 514 3350