skip to Main Content

Metsähallituksen uudessa linjassa huomioitu hyvin eri tavoitteet

TIEDOTE                                                                                                                                                28.4.2020

 

Hallitus hyväksyi tänään Metsähallitukselle uudet omistajapoliittiset linjaukset vuosille 2020–2024. ”Uusissa linjauksissa on kestävällä tavalla sovitettu yhteen valtion metsänhoidon eri tavoitteet niin puuntuotannon, virkistyskäytön kuin myös hiilinielujen osalta” sanoo kansanedustaja ja maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Seppo Eskelinen (sd). ”Metsähallituksen hallinnassa on kaikkiaan 12,5 miljoonaa hehtaaria valtion omistamia maa- ja vesialueita, joista valtaosa sijaitsee Itä- ja Pohjois-Suomessa” Eskelinen muistuttaa.

Uusissa linjauksissa panostetaan vahvasti aktiiviseen luonnonhoitoon, ilmastokestävyyteen sekä virkistyskäytön huomiointiin, kuitenkaan puuraaka-aineen saatavuutta ja työllisyysnäkökohtia unohtamatta. Metsähallitus sitoutuu hallitusohjelman mukaisesti vahvistamaan luonnon monimuotoisuuden säilymistä. ”Linja turvaa myös edelleen puun saatavuuden teollisuuden käyttöön kestävillä metsänhoidon tavoitteilla” Eskelinen muistuttaa.

Hyvin hoidettu ja elinvoimainen metsä edistää myös erä- ja luontomatkailun, metsästyksen, kalastuksen sekä virkistyskäytön edellytyksiä. Tällä on myös vahva työllisyysvaikutus erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa, jota myös tukee kuluvan vuoden valtion budjetissa oleva 7,5 miljoonan lisäys Metsähallituksen retkeilyreitistöjen ja luontomatkailun tukemiseen. Aluetalouteen metsähallituksen luontopalveluiden käytöllä on vaikutusta yli 300 miljoonaa vuodessa. ”Uusissa linjauksissa on löydetty hyvä ja kestävä tasapaino eri tavoitteiden välille, niin että ne tukevat toinen toisiaan” Eskelinen päättää.

 

Lisätietoja

Seppo Eskelinen, puh: 050 514 3350

kansanedustaja (sd)

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back To Top