skip to Main Content

Orpon budjetti leikkaa pienituloisilta ja antaa rikkaille

Orpon hallitus kokoontui viime viikolla ensimmäiseen budjettiriiheensä. Kahden varatun päivän sijaan valmista olikin jo ensimmäisen päivän iltana, kun hallituksen budjetti noudatteli pitkälti viime kevään pitkien hallitusohjelman linjoja. Budjetissaan hallitus alkaakin toteuttaa politiikkaansa isojen sosiaaliturvaan kohdistuvien leikkausten myötä.

Viime kevään vaalien alla silloiset oppositiopuolueet kritisoivat kovaan ääneen Marinin hallituksen talouspolitiikkaa ja velkaantumista, vaikka maata olivat kohdanneet kenties sotien jälkeisen ajan suurimmat haasteet kuten koronapandemia ja kiristynyt turvallisuuspolittiinen tilanne ja sen myös energian hinnan voimakas nousu.

Niinpä olikin yllättävää, kun hallituksen ministerinelikko kertoikin tiedotustilaisuudessa ensi vuoden alijäämän nousevan jopa 11,5 miljardiin, mikä ylittää selväsit esimerkiksi tämän vuoden tason. Hallitus sai riiheensä valtiovarainministeriön tuoreet ennustelukemat ja VM:n ennustaa verotulojen merkittävää pudotusta ensi vuodelle ja tätä kautta myös hallituksen säästöpäätösten vesittymistä.

Tämä jälleen kerran kouriintuntuvasti osoittaa kuin tärkeää kasvun ja työllisyyden tukeminen on, jotta julkista taloutta voidaan kestävästi vahvistaa. Valitettavasti hallituksen toimet kasvun edistämiseksi ovat jäämässä laihoiksi. Hallituksen paljon mainostama rakennusalan tukipaketti jäi tussahdukseksi, sisältäen lähinnä vain hallituksen omien heikennysten ja leikkausten lykkäämisiä. Samalla työperäisen maahanmuuton edellytysten heikennykset merkitsevät, että tulevaisuudessakin pula osaavasta työvoimasta tulee meillä valitettavasti kasvamaan.

Samalla kun hallitus jättää kasvutoimet laihaksi, kohdistuu budjetissa edelleen merkittävät leikkaukset heikommassa asemassa oleviin. Hallitus säästää merkittävät summat niin asumisen- kuin työttömyystuesta ja jäädyttää monien etuuksien indeksit. Paitsi että toimenpiteet iskevät kovasti juuri pienitulosiin ne myös heikentävät samalla kotimarkkinoitamme, kun talous uhkaa muutoinkin painua taantumaan. Kuvaavaa on, että hallitus on itsekin myöntänyt, että se ei ole teettänyt kattavia laskelmia leikkausten vaikutuksista.

On selvää, että me sosialidemokraatit emme tule hyväksymään hallituksen eriarvoistavaa politiikkaa. Tulemme esittelemään oman vaihtoehtomme, joka osoittaa, että julkista taloutta voidaan hoitaa kestävästi, mutta samalla myös oikeudenmukaisesti, niin että ketkään eivät joudu kohtuuttomaan tilanteeseen ja että taakka jaetaan maksukyvyn mukaan.

 

-Seppo Eskelinen

kansanedustaja (sd)

 

Julkaistu Viikko-Pohjois-Karjala -lehdessä 28.9.2023.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back To Top