Orpon hallitus murentaa politiikan luottamuksen ilmapiiriä
Kevään kehysriihen lähestyessä ilma on sakeanaan lukuja miljardileikkauksista. Valtiovarainministeri Purra on puhunut kolme miljardin ”saksista” jo hallitusohjelmassa sovitun päälle ja valtiovarainministeriön virkakunnasta on kuultu puheita jopa viiden miljardin uusista sopeutustoimista.
SDP:lle on tärkeää, että leikkaukset kohdistuvat oikeudenmukaisesti eikä niin kuin hallitus nyt tekee laittamalla pienituloiset ja suomalaisen työntekijän hallituksen epäonnistuneen talouspolitiikan maksumiehiksi.
On selvää, että julkinen taloutemme kaipaa vahvistamista. Nyt tulisi kuitenkin malttaa kuunnella myös talouden asiantuntijoita, joiden viesti on ollut varsin yhtenäinen, että sopeutustoimissa tulee ottaa vahvemmin huomioon kaikki keinot, niin suorat sopeutustoimet, verotus kuin myös talouskasvua vahvistavat toimet.
Valitettavasti Orpon hallitus ei suurista puheistaan huolimatta ole lunastanut lupauksiaan tulevan kasvun vahvistamisessa. Hallituksen kasvutoimet koostuvat vain työntekijöiden neuvotteluaseman heikentämisestä sekä sosiaaliturvan leikkauksista. Niillä ei rakenneta tulevaisuuden kasvua eikä turvata työllisyyttä.
Sen sijaan yhdessä hallituksen työmarkkinoiden sanelupolitiikan kanssa, niillä on heikennetty luottamusta ja kuihdutettu kotimarkkinoita. Tässä suhdannetilanteessa työmarkkinoiden ja työelämän ajaminen kriisiin on hallitukselta suuri virhe ja sen laskua maksetaan ensi syksyn työmarkkinakierroksilla, jos sopua ei työmarkkinoilla tänä keväänä saada aikaan.
Samalla on tärkeää, että koko maan kasvupotentiaali saadaan käyttöön. Erityisestä tässä tilanteessa Itä-Suomen tukeminen olisi enemmän kuin perustelua, jotta yhtäläisen kasvun mahdollisuudet voitaisiin turvata. Hallitus on kuitenkin päättänyt suunnata merkittävät tukitoimet Länsi- ja Etelä-Suomeen ja jättänyt Itä-Suomeen vain murusia, mikä näkyy surullisesti esimerkiksi liikenneinvestoinneissa.
Parhaillaan aloittaneelta Itä-Suomi-työryhmältä saadaan toivottavasti konkreettisia esityksiä. Työryhmän työ kestää koko vuoden ja valittavasti odotukset eivät ole korkealla koska tulevat esitykset eivät todennäköisesti pidä sisällään mitään taloudellisia resursseja aluekehityksen ja investointien vahvistamiseen.
Jotta hyvinvointivaltio ja sen palvelut voidaan turvata jatkossakin, on meidän vahvistettava taloutemme kasvun ja työllisyyden pohjaa. Muuten vaarana on, että ajaudumme vain toistuvien leikkausten ja säästöjen sekä tätä myötä näivettymisen kierteeseen.
-Seppo Eskelinen
kansanedustaja (sd)
Julkaistu Viikko-Pohjois-Karjala -lehdessä 21.3.2024.