Seppo Eskelinen: Itä-Suomen liikenneyhteydet turvattava
TIEDOTE 17.5.2020
”Itä-Suomen liikenneyhteydet ja näin sekä työllisyyden, elinkeinoelämän ja asumisen edellytykset tulee turvata” sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd). Jos yhteyksien kehittämisestä luovutaan, iskee se voimakkaasti koko alueen kehitykseen. ”Jotta maakuntien taloutta ja työllisyyttä voidaan parantaa ovat toimivat ja kattavat liikenneyhteydet keskisessä roolissa” Eskelinen muistuttaa.
Yle uutisoi Finnairin piakkoin julkistettavasta uudesta lentoaikataulusta, jossa esimerkiksi Joensuun osalta nykyistä, koronaepidemian vuoksi käyttöönotettua, lentotaukoa jatkettaisiin jopa vuodella tai pahimmassa tapauksessa liikennöinti loppuisi lopullisesti. ”Tätä päätöstä ei voi millään muotoa hyväksyä valtion enemmistöomistamassa yhtiössä, jonka tukemiseen eduskunta teki juuri 700 miljoonan päätöksen. Nyt on vahvan omistajaohjauksen paikka” Eskelinen sanoo.
Lentoliikenne on keskeisessä osassa, kun raideliikenteen osalta Itäradan kehittäminen on jäänyt eteläisen Suomen nopeiden junayhteyksien kehittämisen varjoon. Kun koronakriisin jälkeen taloutta aletaan elvyttää, on Itäradan kehittäminen pidettävä korkealla listalla ja hallitusohjelman mukaisesti kehittää koko maan liikenneverkkoa tasapuolisesti.
Kunnallisalan kehittämissäätiö julkaisi juuri tutkimuksen, jossa 69% suomalaisista on sitä mieltä, että Suomen sisäisiä kehityseroja tulee tasata valtion toimenpitein ja verovaroilla. ”Ihmiset haluavat, että asumisen, työnteon ja toimeentulon edellytykset tulee turvata kaikkialla Suomessa. Tämä on vahva viesti myös meille päättäjille” Eskelinen toteaa.
Lisätietoja
Seppo Eskelinen, puh: 050 514 3350
kansanedustaja (sd)