skip to Main Content

Ukrainan sota iskee vahvasti Itä-Suomen talouteen

Venäjän hyökkäys Ukrainassa on muuttanut koko Euroopan turvallisuustilannetta. Sodan vaikutukset heijastuvat myös laajasti talouteen, kun Venäjälle asetetut talouspakotteet ovat merkinneet raaka-aineiden saannin heikkenemistä ja hintojen nousua, minkä lisäksi yleinen epävarmuus on jarruttanut yritysten investointihaluja.

Meillä Itä-Suomessa Venäjän rooli taloudessa on merkittävästi muuta maata keskeisempi, ja samalla myös vaikutukset ovat voimakkaampia. Olemme tehneet jo pitkään yhteistyötä erityisesti Venäjän Karjalan kanssa niin taloudessa kuin ihmisten arjessa. Kukaan ei vielä pysty ennustamaan, milloin seuraavan kerran raja avautuu ja voimme palata arkeen yhteistyön tai keskinäisen kaupan merkeissä.

Työ- ja elinkeinoministeriön katsauksen mukaan viennin seisahtuminen merkitsisi Pohjois-Karjalalle noin tuhannen työpaikan ja 100 miljoonan vientituottojen menetystä. Nyt tarvitaankin tukea teollisuudelle korvaavien markkinoiden löytämiseen ja investointeihin. Tässä isossa roolissa on EU:n eri tukivälineiden vahvempi hyödyntäminen. Tukien byrokratiassa ja soveltuvuuden kehittämisessä onkin paljon parannettavaa, jotta ne aidosti tukisivat kasvua, tutkimusta ja vihreää siirtymää Itä-Suomessa.

Venäjän vastaiset pakotteet ovat merkinneet myös puun tuonnin pysähtymistä ja kotimaisen puuntarpeen kasvua. Tämän vuoksi hallitus suuntasikin jo keväällä rahoitusta puuterminaaliverkoston kehittämiseen sekä yksityisteiden korjaamiseen, jotta puun hankinta ja kuljetukset voidaan paremmin turvata. Metsämaakuntana toimilla on suuri merkitys koko Pohjois-Karjalan työllisyydelle.

Venäjän toimien myötä myös Saimaan kanavan liikennöinti on seisahtunut, mikä vahvistaa tarvetta korvaavien liikenneväylien etsimiselle, erityisesti teollisuuden kuljetuksille. Jo aiemmin päätetty 95 miljoonan investointi kanavan kehittämiseen onkin nyt jäissä ja olisi luontevaa kohdentaa tämä määräraha Itä-Suomen liikenneverkon kehittämiseen, jotta teollisuuden kannalta elintärkeät kuljetukset voidaan turvata.

Nyt on ensiarvoisen tärkeää, että Itä-Suomen talouden saama isku otetaan laajasti huomioon, kuten hallitus onkin jo viestittänyt ja toivottavasti tarvittaviin toimiin ryhdytään pikaisesti.

 

-Seppo Eskelinen

kansanedustaja (sd)

 

 

Julkaistu sanomalehti Karjalaisessa 24.5.2022.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back To Top