Vahvoja toimia energiakriisiin vastaamiseksi
Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja seuranneet pakotteet ja vastapakotteet ovat sekoittaneet Euroopan talouden sekä saattaneet maanosan energiakriisin partaalle. Erityisesti sähkön hinta on kivunnut kohti korkeuksia ja asettanut monet kotitaloudet ja yritykset vaikeaan asemaan, kun ihmisten arjen ja yritysten tuotannon kustannukset ovat nousseet rajusti.
Hallitus esitteli budjettiriihessään lukuisia toimenpiteitä, joilla kohonneeseen energian hintaan voidaan vastata ja pienituloisten asemaa helpottaa. Hallitus päätti sähkön arvonlisäveron laskusta 10 prosenttiin, minkä lisäksi kotitalouksille luodaan verotuksessa määräaikainen sähkövähennys ja pienituloisille sähkötuki. Lisäksi kotitalouksien tilannetta tuetaan useiden etuuksien korotuksella sekä varhaiskasvatusmaksujen alennuksella.
Hallitus myös kokosi vuoden kolmannessa lisätalousarviossaan lainapaketin energiayhtiöille, jotta energiantuotanto voidaan kotimaassa häiriöittä turvata. Samalla on kuitenkin syytä huomata, että kyseessä ei ole tukipaketti vain ehdollinen lainoitus, jolla turvataan kotimaisen energian saanti poikkeuksellisessa tilanteessa.
On myös tärkeää, että EU muodostaa yhteisen rintaman taistelussa hinnannousua vastaan. Euroopan komissio esittelikin hiljattain laajasti keinoja hintojen nousun hillitsemiseksi. Komissio ehdottaa esimerkiksi tilapäistä hintojen ylärajaa energiayhtiölle sekä solidaarisuusmaksua fossiilisen energian tuottajille. Näin kerättyjä tuloja voitaisiin ohjata erityisesti vaikeassa asemassa oleville kotitalouksille.
Pidemmällä tähtäimellä meidän tulee myös vahvistaa panostuksiamme kotimaisen puhtaan energian tuotantoon. Tässä meillä Itä-Suomessa on lukuisia maailmanluokan innovaatioita ja yrityksiä. Tavoitetta tukee vahvasti myös EU:n elvytysvälineen kautta kanavoitava rahoitus. Budjetissaan hallitus myös suuntasi lisärahoitusta lupaviranomaisille, jotta yhä useampi kotimainen energiahanke saadaan mahdollisimman pikaisesti liikkeelle.
Nyt on tärkeää, että hallituksen tukitoimet saadaan nopeasti liikkeelle ja että ne tukevat teollisuuden kilpailukykyä ja erityisesti suomalaisten kotitalouksien selviämistä energiakriisin yli.
-Seppo Eskelinen
kansanedustaja (sd)
Julkaistu Warkauden Lehdessä 21.9.2022.